maanantai 30. huhtikuuta 2012

Hiljaiseloa blogissa/käsitöiden tekoa

Päätin viime viikolla, että nyt annan kyytiä kankaille, jotka ovat seisseet kaapissa pitkään syystä tai toisesta. Usein syynä on se, että en millään raaski käyttää ihanaa kangasta, jos en ole täysin varma, mitä ompelisin siitä. Ja niinpä siinä sitten käykin, että kangas odottaa ja odottaa pääsyä koneelle, kunnes huomaan, että en enää välitäkään koko kankaasta. Nyt siis päätin ryhdistäytyä asiassa ja ommella pois kankaita, joista vielä tykkään. 

Tässä siis ensimmäisiä tuloksia.

Mekon kaava uusimmasta Ottobrestä 3/2012.

Kyllä erehdyin käymään kangaskaupassakin, kun kuulin siellä olevan tyhjennysmyynti meneillään.  Löytyipä sieltä kankaat olohuoneen ja keittiön verhoihin. (Keskeneräisiä töitä ei saisi kuulemma esitellä, mutta esittelenpä nyt kuitenkin.)


Ja neulomisessa on meneillään kaulus. 


Tässä siis nyt paketissa syyt, miksi blogiani en ole kerennyt päivittää. Kun käsityöinto puskee päälle, niin ei sitä pysäytä mikään, ei auta kuin ommella, ommella, ommella, kutoa, kutoa ja kutoa. Mutta onneksi se on niin mukavaa. :)

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Tupsulippis

Kerroinkin jo aiemmin, että kävin kirpparikierroksen jälkeen lankakaupassa ja lupasin myöhemmin kertoa, mitä musta-valkoisista keristä tekisin. Eilen siis virkkasin kevätpipon 7-vuotiaalle pojalle, mutta hups siitä tulikin liian iso. Äiti oli laiska sovittelemaan pipoa välillä, oli niin kova kiire saada valmista...



Lakista tulikin äitille sopiva. :)



 




Onneksi pipon alkuperäiseksi omistajaksi luultu oli valinnut myssyyn hyvät värit. Värit sopivat myös äitillekin.





Tupsulippiksen ohjeen otin uusimmasta Suuri Käsityö-lehdestä (4/2012). Tein keskimmäisellä koolla. Lankana käytin Novitan Siiri-lankaa. Virkkuukoukun koko 3,5. Tämä oli tosi hauska välityö (mullahan on edelleen kesken se harmaa palmikko neuletakki). Virkkaan vielä ainakin toisen lakin, nimittäin pitäähän alkuperäisen saajankin saada oma lakki. :)

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Keskiviikon kirpparikierros

Keskiviikon aamupäivät ovat aika hiljaisia meillä. Isommat ovat kouluissa ja kerhoissa, pienin vain minun kanssa. Näinä rauhan hetkinä käyn usein tekemässä kierroksen kirppareilla. Tänään löytyi sekä hyvää seuraa että hyviä vaatteitakin.. (En jaksanut alkaa kuvamaan kaikkia löytöjä, mutta muutamia kuitenkin.) :)


Yhdessä paidassa oli tällainen kiva kirjailu.

Tämä oli tarpeellinen löytö. :) 

Ja kävinhän lopuksi vielä lankakaupassa. Mukaan tarttui pari kerää, joille on valmiiksi suunnitelma, josta kerron myöhemmin lisää. :)

 






maanantai 9. huhtikuuta 2012

Rusetti villasukat

Helmikuussa nautimme kuopuksemme kanssa viikonlopusta kotona kahden, muiden ollessa ristiäislomalla Etelä-Suomessa. Viikonloppu meni villasukkia kutoessa, joista sainkin toisen valmiiksi ja toinen valmistui sitten seuraavalla viikolla.


 Tykkään käyttää paljon mekkoja ja hameita, niille on kiva pitää kaverina villasukkia. Lämmittävät mukavasti vilukissaa. :)


Löysin tästä lehdestä mallin sukkiin. Lehdessä on paljon ihania malleja ja jopa 7 erilaista kantapään teko-ohjetta. Eli jokaiselle löytyy varmasti sopiva ja istuva kantapää. :)



Pujottelin vielä lopuksi sukkien varsiin vaaleanharmaan satiininauhan keventämään pitkien sukkien varsia.