sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Takki

Kylläpäs tämä takki valmistui aivan huomaamatta. Nopeasti ja vaivattomasti. Juttelin ommellessa tulevalle takin omistajalle, kuinka haluaisin takin valmistuttua ottaa muutamia kuvia takista, jotta saisin laittaa kuvia tänne muistoksi itselleni. Kuvaaminen ilman muuta sopi. Mutta en arvannutkaan kuinka liukas kuvattava tämä kaveri oli. Tuloksena vauhdikkaita kuvia. Jospa näistä kuvista saa kuitenkin jotain käsitystä takista. 

Takki on yksinkertainen. Musta sisältä ja päältä. Valkoiset leveät vetoketjut ainoastaan yksityiskohtina. 
Takki on vuoritettu samalla kankaalla kuin päällinen. Tarkoituksena on, että fleece tai jotain muuta lämmikettä puetaan takin alle. Ja kasvunvaraa toki löytyy. :)






Liekö jalat tahtoo mennä saksan polkkaa. :)






Voi tätä rakasta äitin kullannuppua! :D



maanantai 23. syyskuuta 2013

Maihinnousutakki

Kyllä oli urakka. Viikon olen taistellut tämän takin kanssa. Haukkasin ehkä vähän liian ison palasen purtavaksi. Mutta en tukehtunut vaikka välillä siltä tuntui.















Takin sisäpuolella on nyörit, joista voi säätää kiristystä vyötäröllä.
Kaavat takkiin löytyi Ottobre-lehdestä 4/2013. 


Kyllä nyt huokaisen helpotuksesta. Vielä pitäisi ommella takki pojalle. Onneksi se on paljon yksinkertaisempi.