lauantai 18. maaliskuuta 2017

Nautinnon päivä

 Viikonloppu ja lauantai. Miten ihana päivä. 
Kokonainen pitkä päivä, jolloin voi tehdä mitä vain tai olla tekemättä. 
Minä valitisin juurikin tuon jälkimmäisen, olla tekemättä.


Tai ehkä se ei ihan niin mennytkään. 
Taisin ollakin aika reipas. 
Nimittäin kävimme siskon kanssa uimassa kera lasten ja heidän serkkujen. 



Sen verran uimahallin lämmin, kostea ilma meni jäseniin, että taidan siirtyä siivoustouhuista seuraamaan serkkulasten iloisia leikkejä. 
Ja siinä samalla annan puikkojen laulaa, 
kuunnella kaunista musiikkia ja nauttia ihanista mauista.






Nautinnollista viikonlopun jatkoa myös teille kera kauniin musiikin.



lauantai 11. maaliskuuta 2017

Villasukkaprojekti

Olen ottanut tälle talvelle tavoitteeksi tehdä niin monet villasukat, että unissanikin osaisin tehdä kantapään. Nyt osaan! :)








Tarkoituksenani oli tosiaan kantapään oppiminen ulkoa. Tärkeintä ei ollut erilaisten neulepintojen oppiminen vaan juurikin se kantapää.. :) 

Villasukat ovat nyt lämmittämässä kummilasten, ystävän, siskon ja omien lasten jalkoja.  

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Hiljaiseloa kerrassaan. 
Tänään katselin vanhoja kuvia. Oi, siellä oli niin paljon kivoja muistoja.
Samalla muistin uinuvan blogini ja innostuin, mitä jos herättelisin sen uudestaan eloon.






No katsotaanpa kuinka minun tällä kertaa käy. Riittääkö innostus.



lauantai 21. helmikuuta 2015

Nuken neuletakki

Laiskotusta ilmassa. 
Käsityöt eivät ole oikein viime aikoina iskeneet, tarkennettuna neuletyöt ja ompelukset. 
Mielessä on pyörinyt jotain aivan muuta. Lieneekö auringolla ja kevään tulolla asiaan merkitystä. Mielessä on nyt tapetit ja maalit. 



Jotain ihan pientä olen värkännyt. Nimittäin on ihanaa omistaa tyttö, joka vielä leikkii nukkeleikkejä. Mikäs on sen mukavampaa kuin näperrellä nukelle neuletakkia. Työntulos on nopeasti nähtävillä.


Löysin kirjastosta Hauskat nukenvaatteet-kirjan. Kirjan on kirjoittanut Lise Nymark. Kirja oli pullollaan ihastuttavia neulottuja ja virkattuja neuleita nukkevauvoille. 
Kaapistani löytyi pikkuäidin onneksi  vaaleanlilaa Novitan Bambu-lankaa, ja pääsimme heti tuumasta toimeen. 


Olipa ihana yllätys että olin saanut uuden lukijan, vaikkakin niin harvakseltaan olen päivittänyt blogia. 
Tervetuloa! :)






keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Röyhelömekko

Ihanat häät on juhlittu jo kohta kaksi viikkoa sitten. Mekkokin valmistui muutamaa tuntia ennen häiden alkua. Tiukille siis meni. 
Monenlaisia hassuja juttuja mahtui mekon valmistumisen matkalla. Mekko esimerkiksi sotkeutui kaksi kertaa vereen. Niin harvoin kuin tuleekin tytöllä verta nenästä, niin juuri mekkoa sovittaessa sitä alkoi juosta norona mekkoa pitkin. Kyllä siinä tälle äitille hiki tuli. Onneksi hanasta tulee kylmää vettä, jolla heti pesin veren pois. Huhhuh. Kyllä säikähdin. 



Mekon yläosaan otin kaavan jostain vanhasta ob:sta. Alaosan tein sovittamalla, ompelemalla ja taas sovittamalla. 


Kankaat ostin Eurokankaasta. Yläosan ja röyhelöiden alempi kangas löytyi palalaarista. Röyhelöissä ja rusettinauhassa ompelin vielä organzan päälle tuomaan kiiltoa. Hääjuhlassa käsivarsia oli lämmittämässä pitsinen neuletakki.



Yhtään kuvaa itse hääjuhlassa ei tullut tästä mekosta. Meinasi ihan unohtua kameran käyttö. 
Nyt sitten kotona otimme arkijuhlakuvat. Kuvat laadullisesti aika surkeita, oli sen verran hämärää. :)
Täytyypi joulujuhlissa muistaa ottaa uusia kuvia, jos saisi parempia.




maanantai 13. lokakuuta 2014

Helmineulepipo

Meillä alkoi lapsilla syysloma. 
Ihanaa.
Ei aamukiireitä.




Kudoin tämän helmineulepipon eskarilaiselle. Serkkukaveri tuli leikkimään meille, niin eihän sitä silloin malta tulla äitille kuvattavaksi. Pikkuveli oli sitäkin innokkaampi. :)




Pipo on neulottu kaksinkertaisella Hjertegarnin Ciao Trunte -langalla. Lanka on 100% merinovillaa.
Voi että tykkään tästä langan väristä. Kuvissa näyttää aavistuksen liian kirkkaalta. 
Karvatupsun tein jälleen karvahupun reunuskarvasta. Ompelin pistoilla karvan tupsun muotoon.  




Nyt pitäisi pikkuhiljaa alkaa ompelemaan juhlamekkoa tytsylle kummisetänsä häihin. Vähän on vielä mietinnässä mekon yläosa. Joskus ajatus siitä mitä haluaa on ihan hukassa, toisella kertaa taas idea on ihan selvänä mielessä.

Huomenna tulee 10-vuotta täyteen kun minusta tuli äiti. :) Huhhuh, aika juoksee..



Saga




sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Lepakkohihainen pusero

Kesän jäljiltä huomaa kuinka lapset ovat taas kasvaneet. Pitkähihaisia paitoja pitäisi löytyä kaapista, mutta moni paita on jäänyt hihoista liian lyhyiksi. Nyt olisi minulla tässä asiassa tekemisen paikka. 
Eilen lauantaina ryhdistäydyin. Otin kaapista koneet esiin ja aloin töihin. Kyllä oli mukavaa ommella tauon jälkeen.


Kaavat leppakopaitaan otin Ob 1/14 -lehdestä. Kangas löytyi Eurokankaan palalaarista.
Kanttasin kaula-aukon harmaalla satiininauhalla. Samaa satiininauhaa käytin hihoja koristamaan. 




Kaavassa kaula-aukko oli avarampi. Ompelin kuminauhalangalla muutaman kierroksen pienentämään ja rypyttämään kaula-aukkoa.


Pelkäsin vähän paitaa ommellessa, että paidasta tulisi vanhan näköinen kuosin vuoksi. En tiedä, onnistuinko saamaan paidasta ei-vanhan näköistä. :) 
Paidan saaja oli onneksi täysin tyytyväinen uuteen paitaansa.



Saga