maanantai 12. elokuuta 2013

Niin se loma loppui meilläkin!

Kyllä meni nopeasti kesä. Joksenkin haikea olo. Kynttilät ja käsityöt ovat ehdottomasti niitä ilon tuojia syksyyn. 

Aina tähän aikaan vuodesta muistuu mieleen lapsuuden syksyt. Istuimme yhdessä olohuoneessa ja neuloimme. Äidillä ei aina tahtonut kädet riittää, kun sai olla neuvomassa ja opastamassa meitä lapsia solmujemme kanssa. Isä onneksi liittyi seuraan ja auttoi äitä tässä tärkeässä tehtävässä. Isä opetti minut kutomaan, siitä lähti se minun valtava innostus neulomiseen.

Mutta ennen kuin vaivun aivan syksyn syövereihin, muistoksi menneestä lomasta muutama kuva:

Kävimme Angry Birds -puistoissa Vuokatissa sekä Espoossa. 
Angry Birdsejä siis mahan täydeltä. 


Marjastimme koko perheen voimin.


Vuokatissa kävimme vaeltamassa pikkuisen lenkin, niin pienen että kaikki jaksoivat itse kävellä koko matkan.


Reitillä kiipesimme portaita pitkästi, kyllä oli pienille jaloilla paljon tekemistä.


Lomailimme myös eteläsuomessa serkkulassa. Teimme retken Tuusulaan, Koiramäen Pajutallille. Ihana paikka.






Veneilimme koko perheellä. Niin rentouttavaa puuhaa. Huomasin, että itse meidän veneestä ei tullut otettua ainuttakaan kuvaa. Alla olevat kuvat otettu Tankarista. 











Paljon, paljon muutakin mahtui tähän kesään. 
Kamera on ollut aivan liian vähän mukana matkassa. 




5 kommenttia:

Kiitos kun ilahdutit minua! :)