keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Röyhelömekko

Ihastuin Maaliskuussa Mekkotehtaan tekemiin perhosmekkoihin (klik). Lähdin saman tien Eurokankaan palalaareja kaivelemaan. Olin onnesta haljeta, kun löysin niin kauniin väristä röyhelökangasta. Päätin tehdä mekosta hihattoman, jotta sitä voisi käyttää myös kesällä. 

Perhosen tein hyvin yksinkertaiseksi. Nyt vähän mietiskelen, pitäisikö vielä värkätä tuntosarvet. 
Leikkasin yläosan paidan kaavasta, jota lyhensin ja kavensin. Molemmat kankaat olivat joustavia, joten en laiskuuksissani jaksanut alkaa ompelemaan vetoketjua. Rusettinauhan kiinnitin vain toiseen sivuun muutamilla pistoilla kiinni, jotta mekko on mahdollista pukea päälle. 











Täällä mekolla juhlitaan eskarin päättäjäisiä.

Nyt tyytyväisenä päivän aikaansaannoksesta on hyvä mennä höyhensaarille. Hyviä unia myös teille toivotan! :)


perjantai 10. toukokuuta 2013

Vauvanpeitto

Valmista tuli. 
Virkkasin pienelle pojalle kesäpeiton. Käytin samaa mallia peitossa kuin aiemmin virkkaamissani patalapuissa. Lankana käytin Novitan Bambua. Nirkkoreunuksen virkkasin kaapista löytyneellä Novitan Nalle-langalla. Nalle tuntui aluksi hieman karkealta langalta Bambulangan rinnalla. Olin monta kertaa aikeissa purkaa nirkkokierroksen, mutta jatkoin kuitenkin loppuun saakka. Bambusta ei löytynyt tummanharmaata väriä, joten tämänkin vuoksi Nalle sai luvan kelvata. Nyt kun peitto on valmis, ei Nallen karheus enää tunnu häiritsevästi, sen verran ohut tuo nirkkoreunus on.

Peiton koko on 75cm x 95cm. 









Meillä täällä sairastellaan mahatautia. Yök!

Hyvää viikonloppua! :)



maanantai 6. toukokuuta 2013

Villapuku vauvalle

Joulun välipäivinä aika alkoi käymään pitkäksi ison mahan kanssa. Kaappia tonkiessa löysin mukavan pehmeää, kivan harmaata, lankaa. (En muista langan merkkiä.) Lankarullien löytyessä sain idean neuloa pian syntyvälle talvivauvalle villapuvun, jossa olisi lumihiutaleita yms. kuvioita. Sormet syyhyten aloin hommiin. Oli kivaa kutoa pitkästä aikaan kuvioneuletta, nautin.
 
Silmukkamäärän laskin itse sopivaksi. Kuvion villapukuun löysin Garnstudion sivuilta. Jouduin muokkaamaan ohjetta sopivaksi, jotta kuviot menisivät tasan.
 
 
En ole ennen kutonut näin huonoa jälkeä. Napit näyttävät olevan kierossa, mutta tässä vaiheessa niitä ei ollut vielä kiinnitetty, siksi tämä kierous. :)
 

 
Housujen vyötäröön pujottelin valkoisen satiininauhan.
 
 
Lankaa jäi, joten ajattelin vielä neuloa lakin. Ohjeen ja kuvion löysin myös Garnstudion sivuilta. Lakin kudoin ihan ohjeen mukaisesti. Lakin lankoja päätellessä sanoin miehelleni että en voi lähteä nukkumaan ennen kuin lakki on täysin valmis. Lakki valmistui juuri ennen nukkumaanmenoa ja seuraavana aamuna meillä oli uusi, rakas perheenjäsenemme. Tupsua kiinnittäessä lakkiin en olisi voinut uskoa että kohta saamme nähdä pienokaisemme.
 
 
Siinä se on, meidän rakas. :)
 
 
Täällä blogissa on ollut harmillisen hiljaista, johtuen sairasteluista ja muista aktiviteeteista. Virkkuusaralla on työn alla vauvalle peitto, joka valmistunee lähiaikoina.
 
Mukavaa alkanutta viikkoa teille!