perjantai 10. toukokuuta 2013

Vauvanpeitto

Valmista tuli. 
Virkkasin pienelle pojalle kesäpeiton. Käytin samaa mallia peitossa kuin aiemmin virkkaamissani patalapuissa. Lankana käytin Novitan Bambua. Nirkkoreunuksen virkkasin kaapista löytyneellä Novitan Nalle-langalla. Nalle tuntui aluksi hieman karkealta langalta Bambulangan rinnalla. Olin monta kertaa aikeissa purkaa nirkkokierroksen, mutta jatkoin kuitenkin loppuun saakka. Bambusta ei löytynyt tummanharmaata väriä, joten tämänkin vuoksi Nalle sai luvan kelvata. Nyt kun peitto on valmis, ei Nallen karheus enää tunnu häiritsevästi, sen verran ohut tuo nirkkoreunus on.

Peiton koko on 75cm x 95cm. 









Meillä täällä sairastellaan mahatautia. Yök!

Hyvää viikonloppua! :)



8 kommenttia:

  1. Tulipa tosi kivan näköinen! Tuo on niin ihana näin kesäiseen aikaan. Kyllä vauvan passaa olla hoidettavana viltin kans :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tsemppiä siihen ällötystautiin! !!

      Poista
    2. Kiitos, kiitos. Voimia tosiaankin tarvitaan, on se niin ällöttävä tauti. Mutta ehkä pahin vaihe on ohitettu kun kaksi- ja nelivuotiaat ovat toimittaneet oman osansa taudin suhteen. Kahdella isommalla sujuu ainakin toivottavasti paremmin osumat astiaan ja pönttöön. :D

      Poista
  2. Tosi kaunis peitto. Oletpa saanut kauniita kuvia. Voi kurjuuksien tauti, tsemppiä teille:-)

    VastaaPoista
  3. Nyt kun peitto on valmis, ei Nallen karheus enää tunnu häiritsevästi, sen verran ohut tuo nirkkoreunus on.
    3k twill
    navy twill fabric

    VastaaPoista

Kiitos kun ilahdutit minua! :)